SAKSANPAIMENKOIRAN KOULUTUS DIEGELIN MUKAAN (Seminaari Kurikassa-97)

Pentuvaihe

Pennun synnyttyä sen hajuaistilla on suuri merkitys, koska kuulo- ja näköaistit eivät ole vielä kehittyneet. Saadakseen ravintoa, eli päästäkseen nisälle, sen on käytettävä hajuaistiaan. Nenää on käytettävä, huolimatta ympäristön mahdollisista kuormittavista tekijöistä (esim. yhtäkkiset äänet, hetkellinen vieroittaminen jne.). Tätä seikkaa Diegel tarkkailee jo pentulaatikossa. Sellainen koira, joka ei kykenen löytämään nisää, eikä aktiivisesti käytä hajuaistiaan pienistä vastoinkäymisistä huolimatta, ei selviäisi luonnossa. Aikuisenakin tällaisella koiralla on nenätyöskentelyssä vaikeuksia ja koulutuksessa tulee ongelmia. Ravinnon hankinta on se perusta, mille luodaan jälkikoulutus. Ja koulutuksessa on jo alusta lähtien huomioitava koeohjesääntö. Sääntö edellyttää, että koiran pitää jäljestää rauhallisesti ja intensiivisesti askel-askeleelta syvällä nenällä, normaalilla askeleella tehtyä jälkeä myöten. Jäljellä on kulmia sekä esineitä, jotka koiran on ilmaistava. Nämä seikat pitää huomioida jo pennusta lähtien, niin tiedämme mihin olemme pyrkimässä. On myös huomioitava, että pennun tullessa uuteen kotiin on luotava normaali laumasuhde ja luottamus pennun ja ohjaajan välille. Koska käytämme ravinnon hankintaa koulutuksen perustana, niin ennen harjoitusta on meidän varmistettava, että pennulla on nälkä. Jos olemme syöttäneet pentua kolmesti päivässä, niin nyt jätämme yhden ruoan välistä ja tämän ruoan pentu joutuu hankkimaan nenäänsä käyttämällä.

Ensimmäinen jälki

Ensimmäisen jäljen Diegel tekee myötätuuleen, ettei ruoan haju tule nenään. Tämä jälki tehdään mieluiten multapellolle (n. 10 viikkoiselle pennulle), siten että jälki on suora, n. 10-15 metriä pitkä ja normaalilla askeleella tehty. Ei tallottu voimakkaammin ja askeleilla on selvä väli, jokaisella askeleella lihapala. (kuva 1.1)

Lihapalan on oltava koiralle mieluisa ja palan oltava niin pieni, että sen voi napata ja syödä kokonaisena pureskelematta. Näin se voi jatkaa haistelua eteenpäin pysähtymättä. Makupalan on oltava mieluiten maastosta vaikeasti erottuva, niin että vain nenällä tehty työ palkitaan. Jäljen päähän hän ei suosittele pantavan enemmän ruokaa eikä mitään saalista kuten pallo tai patukka, koska tämä aiheuttaa pennulle ryntäämisen ja kiireen jäljen päähän. Ainoastaan jäljeltä löytyy syötävää ja tämä tekee koko jäljestä pennulle tärkeän.

Jäljenajo

Koira viedään jäljelle liinassa, joka on ketjukaulaimessa ja pujotettu alakautta siten, että liina tulee ohjaajalle etu- ja takajalkojen välistä koiran oikealta puolelta. Diegel ei käytä itse minkäänlaisia jälkivaljaita ja perustelee tämän sillä, että liinaa myöten vaikutus suoraan ketjukaulaimeen on nopeampi, kuin että välissä olisi jokin valjas. Pentu viedään paalulle ja annetaan käsky ETSI, jolla aktivoidaan pentu jäljelle. Liinan tullessa oikealta kyljeltä mahdollistuu se, että ohjaaja voi pidellä pentua vasemmalla kädellä ja oikea käsi jää vapaaksi. Oikeaa kättä hän käyttää kuten koira käyttäisi nenäänsä . Näin pentu alkaa matkimaan laumanjohtajaansa ja kiinnostuu jäljestä ja löytää makupalan, joka on asetettu askeleelle. Näin syntyy kilpailutilanne; kumpi löytää jäljeltä syötävää ja pentu yrittää tehdä haistelun paremmin kuin ohjaaja. Tärkeää on, ettei ohjaaja näytä pennulle makupaloja ja tee sitä helpoksi, vaan matkii oikealla kädellä nenätyötä ja saa pennun kiinnostuksen heräämään. Pennun on löydettävä makupala nenänsä avulla ja oivallettava, että niitä on vain tallatulla alueella. Jo tässä vaiheessa on pidettävä huoli, ettei pentu pääse ryntäämään jäljellä ja että on mentävä askel askeleelta eteenpäin. Diegel estää heti alkuvaiheessa koiralle luonnollisen pyörimisen. Pennun täytyy mennä joko eteenpäin tai pysähtyä etsiäkseen jäljen menosuuntaa. Pennun selviydyttyä tällaisesta lyhyestä jäljestä, tehdään pitempi esim. 50 askeleen mittaisia jälkiä ja vaaditaan edelleen tarkkaa ja askel askeleelta menemistä. Tähän mennessä jäljet ovat kulkeneet pellon suuntaisesti, mutta nyt kun pentu hallitsee jo tämän, asetetaan uusia vaatimuksia. Tehdään edelleen suora jälki, jossa on joka askeleella makupala. Mutta nyt jälki kulkeekin vinottain peltoon nähden (kuva 1.2). Näin pentu oppii, ettei jälki mene aina pellon tai vakojen suuntaisesti. Kun pentu osaa jäljestää vinottain kulkevan jäljen lähes moitteettomasti, siirrytään ns. serpentiini-jälkeen. Tällöin jäljen suuntaa vaihdellaan jatkuvasti mutkitellen (kuva 1.3). Nyt on erittäin tärkeää, että ohjaaja tietää missä jälki kulkee. Tässä multapelto on kaikkein paras, koska jälki näkyy selvästi, eikä haittaa vaikka koira käyttää myös näköaistiansa hyväksi.

Luonnollinen pakko

Tämän vaiheen jälkeen tulee koulutuksessa erittäin tärkeä vaihe, otetaan mukaan ns. LUONNOLLINEN PAKKO. Harjoituksissa on huomioitava, että koira näyttää ohjaajalle, missä jälki kulkee eikä ohjaaja koiralle. Tehdään esim. suora jälki ja laitetaan joka askeleelle makupala ja viedään pentu jäljelle. Nyt ohjaaja kulkee pari askelta pennun takana. Jos pentu hukkaa jäljen eikä etsi sitä aktiivisesti, otetaan pentu pois jäljeltä (esim. syliin) ja viedään kotiin, eli jälki keskeytetään. Nyt on tärkeää ettei pennulle anneta ruokaa (ei yhtään) ei edes kotona, tämä on sitä luonnollista pakkoa. Pennulle jää nälkä ja nälkä vain kasvaa. Tällä tavalla asetetaan pennulle vaatimuksia, jos et tee aktiivisesti töitä, et myöskään saa tyydytystä, eli tässä tapauksessa ruokaa. Diegel kertoi, että koira oppii sekä oikean, että virheellisen käyttäytymisen kautta asioita. Jos et ole aktiivinen, olet nälkäinen ja nälän tunne vain kasvaa. Mutta kun pentu osoittaa aktiivisuutta ja tekee nenällään töitä, saa se ruokaa jäljeltä ja myöhemmin myös kotona jonkin verran. Näin pennusta tulee luonnollisen pakon kautta aktiivinen.

Makupalat veks

Nyt ollaan tultu siihen vaiheeseen, että makupaloista pitäisi päästä eroon. Tämä tehdään siten, että jätetään makupaloja sieltä täältä pois parista askeleesta kerrallaan ja totutetaan koiraa jäljestämään, vaikka joka askeleella ei olisikaan makupaloja. Harvennetaan makupalojen määrää, jätetään pitempiä pätkiä pois välistä ihan satunnaisesti. Tehdään serpentiinijälkiä, jossa makupaloja on esim. vain suunnan muutosten jälkeen ja siellä täällä harvakseen. Näin pyritään siihen, ettei makupaloja tarvitsisi lainkaan, mutta jäljestys jatkuu edelleen yhtä tarkasti.

Maaston ja paikan vaihtelut

Tässä vaiheessa Diegel huomautti, että on jäljestetty melkein kaikki harjoitukset samanlaisella alustalla. Täytyy harjoituksia tehdä myös erilaisilla alustoilla; heinäpellolla, jäkälikössä, metsässä, nurmella, kovalla savipellolla, pehmeällä mullalla, tehdä ojan ja tien ylityksiä, ajaa myötä- vasta- ja sivutuulessa. Myös jäljen ikää vanhennetaan niin, että alussa jälki on ollut n. 15 min vanha. Jälkeä vanhennetaan asteittain aina reilusti koevaatimukset täyttäviksi. Myöhemmin jäljen ikää vaihdellaan satunnaisesti, näin koiralle ei jäljen iällä ei enää ole niin suurta merkitystä. Tähän mennessä koulutuksessa on käytetty hyväksi koiran viettiä ja kehitetty sitä vietillisesti. Nyt täytyy mukaan ottaa pakko. Meillä on jätetty makupalat pois jäljeltä lähes kokonaan, niin emme pysty tekemään enää luonnollista pakkoa ja saada koiraa enää aktiiviseksi sillä tavoin. Koira täytyy saada aktiiviseksi pakon avulla, joka on ohjaajan tehtävä. Eli meidän täytyy pystyä saamaan ohjaajana sama aktiivisuus minkä saimme luonnollisella pakolla. Enää ei oteta koiraa pois jäljeltä jos se hukkaa sen, vaan ohjaaja antaa pakoitteen esim. koulutuskaulaimesta ja osoittaa näin, että olet väärällä tiellä.

Koulutuskaulaimesta

Diegel suosii ja käyttää itse pakon antamisvälineenä koulutuskaulainta. Koulutuskaulainta ei oteta käyttöön ihan yhtäkkiä, vaan siihen totuttaminen aloitetaan jo hyvissä ajoin ennen kuin tarvitsemme sitä. Diegel tekee totuttamisen esimerkiksi seuraavalla tavalla. Kun hän antaa koiralle ruokaa, laitetaan samanaikaisesti koulutuskaulain kaulaan. Näin koiralle ehdollistetaan, että kaulain on mukava asia. Näitä toistetaan ruoan annon yhteydessä niin kauan, että laitettaessa koulutuskaulain kaulaan, koira alkaa kuolaamaan kuin olisi ruokaa tulossa. Eli koiralle jää sellainen mieli, että kaulaimen laittoon liittyy ruoan saanti. Sitten vasta ollaan valmiita käyttämään kaulainta pakonanto-välineenä. Kaulain täytyy olla myös harjoituksissa mukana jo hyvissä ajoin ennen kuin sitä tarvitaan. Näin pentu oppii, että tämä välinen kuuluu koulutukseen luonnollisena asiana.

Pakko

Pakon pitää kuulua koiran elämään luonnollisen asiana, jotta me voimme käyttää sitä menestyksellisesti. Meidän on tehtävä alkuharjoitukset perusteellisesti ja koira vietillisesti niin hyvin, jotta voimme pakon käytöllä vaatia koiraa oikeisiin suorituksiin. Jälkityöskentelyn tulee olla harmoninen tapahtuma alusta loppuun. Koiran ollessa jäljellä ja tehdessä työtä keskittyneesti, täytyy vallita rauha ja harmonia, joka rikkoutuu vasta koiran tehdessä virheitä. Tässä kohtaa tulee ohjaaja ja hänen taidot mukaan kuvaan. Ohjaaja aiheuttaa pakolla koiralle stressin, joka helpottuu vasta silloin, kun koira palaa jäljelle ja on tehnyt oikean ratkaisun. Tästä seuraa jälleen rauha ja harmonia. Pakotteiden pitää tulla ohjaajalta kylmäpäisesti hermostumatta ja vihastumatta. Pakote on opettamista; jos koiralle suututaan, siitä tulee liian suuri kuorma eikä koira pysty selviytymään siitä vaan menee ns. lukkoon.

Diegel jakaa pakon kolmeen eri tasoon:

1. Suurin virhe ja voimakkain pakko tulee silloin, jos koira valehtelee eli ajaa ns. valejälkeä.

2. Seuraavaksi suurin pakko tulee silloin, jos koira keskeyttää jäljestämisen, on haluton tai tekee virheen poistumalla jäljeltä. Ohjaajan tulee tuntea koiransa, ettei pakote ole liian voimakas.

3. Lievin pakote, mieluummin suusanallinen: ETSI tai TARKASTI, tulee silloin, jos koira ei aja keskittyneesti tai ajaa korkealla nenällä.

Virheet kouluttaa

Tärkeätä harjoitellessa on se, emme ohjaajana estä koiraa tekemästä virheitä, esimerkiksi menemästä kulmasta yli tai poikkeamasta jäljeltä, vaan annetaan koiran tehdä virhe, sitten puututaan ohjaajana ja antamalla pakote. Näin ilmaistaan, että tämä on väärin, yritä jotain muuta ratkaisua. Koiran pitää itse selvittää mikä on se oikea ratkaise, jolla pääsee rauhaan ja harmoniaan. Toinen seikka mikä pitää huomioida on se, että pakotteen jälkeen koiran tullessa uudelleen jäljen päälle ei ohjaaja saa heti kehua koiraa. Koira saa hyväksynnän sillä, että ohjaaja lähtee kulkemaan perässä ja vallitsee selvä rauha työskennellä. Tällä tavoin harjoitellessa, aiheuttaen stressiä ja opettaen koiraa, tulemme vääjäämättä sellaiseen tilanteeseen, että koira ei enää ole halukas jäljestämään ja lopettaa työskentelyn. Tämä ei ole katastrofi, vaan se kuuluu tähän koulutustapaan luonnollisesti, eikä sitä pidä säikähtää. Tässä kohdassa ohjaajan täytyy antaa pakotteen avulla stressiä ja antaa koiralle mahdollisuus tehdä toinen ratkaisu. Ohjaajan tulee nyt olla tarkkana ettei anna liian suurta pakotetta. Ohjaajan ei tule myöskään antaa pakotetta jäljen suuntaan, vaan taaksepäin, sillä koiran pitää näyttää minne jälki menee ja näin etsiä ratkaisu, miten tästä tilanteesta selvitään. Mennään harjoitus harjoitukselta eteenpäin. Ei voi vaatia, että koira kieltäytymisen jälkeen pystyy välittömästi moitteettomaan käyttäytymiseen, vaan varmuus kasvaa harjoitusten myötä. Myöhemmin harjoitteluun otetaan mukaan ulkoiset häiriöt, liikenne, ihmisiä, kännykkä, kovat äänet, toiset koirat jne. Totutetaan koira näihin ja aiheutetaan vielä näillä ulkoisilla häiriötekijöillä koira tekemään virhe. Päästään vielä kerran kouluttamaan, että kaikissa olosuhteissa on tehtävä työ keskittyneesti eikä anneta ulkopuolisten häiritä sitä.

Esineilmaisu

Ei riitä, että koira ajaa vain jälkeä, vaan olennaista on, että jäljeltä löytyy jotain. Eli meidän tapauksessa esineitä. Esineistä pitää tulla koiralle tärkeitä ja löytäessään se voi huokaista ja vähän rentoutua. Koeohjesääntö antaa meille kaksi mahdollisuutta osoittaa esine, joko ottamalla suuhun tai ilmaisemalla. Kummassakin tavassa koira voi, joko seistä, istua tai maata, mutta aina samalla tavalla. Diegel suosi itse ilmaisemista istuen. Esineilmaisun hän opettaa aina jäljen päällä, ei erillisenä suoritteena. Edellytyksenä on, että koira osaa käskyn. Hän aloittaa esineharjoittelun suoralla jäljellä, käyttäen apunaan makupalaa. Hän tekee jäljen ja laittaa siihen useita sellaisia esineitä, joiden sisälle voi piilottaa makupalan. Ohjaaja on koiran vierellä kun saavutaan esineelle ja antaa käskyn ISTU, jonka jälkeen antaa esineeseen piilotetun makupalan. Olennaista on, ettei koira saa koskea esineeseen, eikä ottaa itsenäisesti makupalaa. Alussa ohjaaja antaa aina käskyn ennen esinettä, mutta jonkin ajan kuluttua hän antaa koiralle mahdollisuuden tehdä se itsenäisesti. Koulutus on edennyt jo hyvän matkaa, jos koira pysähtyy esineen eteen, tästä ohjaaja käskee koiran rauhallisesti istumaan ja palkitsee makupalalla. Tästä edetessä ohjaajan pitää vaatia, että koira ilmaisee esineet 100 prosenttisesti. Jos koira ei pysähdy tai mene maahan, antaa ohjaaja voimakkaan pakotteen (stressin) nopeasti, jonka jälkeen annetaan pitkä rauhanvaihe. Näin koiralle muodostuu esineistä sellainen paikka, jossa saavuttaa suurimman rauhan ja harmonian ohjaajan kanssa. Koiran täytyy todella rentoutua esineellä. Tietysti koira pitää myös totuttaa erilaisiin esineisiin niin kooltaan kuin materiaaliltaan.

Kulmatyöskentely

Kulmatyöskentelyn Diegel opettaa siten, että jo pennulla tehdään serpentiinijälkiä ja opetetaan sitä suunnan muutoksiin. Hän estää jo heti alkuvaiheessa koiran pyörimisen ja vaatii sitä vaikeuksien sattuessa, joko etsimään jälkeä edestä, tai pysähtymään. Kun koira on tottunut ajamaan serpentiinijälkeä ja tekee sen virheettömästi, hän alkaa jyrkentämään vaihe vaiheelta näitä suunnanmuutoksia, kunnes niistä tulee kulmia. Kulmat pitää tehdä siten, että jälki on jatkuva, eikä lopu kuin seinään. Näin tulee jälki tehdä myös kokeessa. Kulman jälkeen voi käyttää alussa makupalaa palkkioksi. Myöhemmin hän vaikeuttaa ja tekee sekä teräviä, että loivia kulmia satunnaisiin paikkoihin. Pitää varoa, ettei tee kulmaa aina esim. pellon päähän tai vähän ennen ojaa. Sama tulee kysymykseen jäljen lopetuksen suhteen. Ei aina lähelle tietä ja autoa, muuten koira ehdollistaa sen ja viimeisellä suoralla on jo kiire autolle.

Huomioita

Diegel ei pidä tärkeänä sitä, että koiraa opetetaan kaavamaisesti jäljellä koeohjesäännön mukaisesti, tavoitteena jokin koetulos. Tärkeämpää on työskentelytapa millä se jäljestää, se että koira löytää sieltä jotain. Harjoituksissa jäljet eivät ole samanlaisia, vaan ne vaihtelevat. Kulmien määrä, terävyydet ja suunnat sekä suorien pituudet muuttuvat jatkuvasti. Tällä tavoin opetettaessa, kun koira tulee kokeeseen sillä ei ole mitään merkitystä, miten monta kulmaa tai kuinka pitkä jälki on, se vain tekee työn ja selvittää edessä olevan haasteen. Ja tällä tavoin harjoittelusta tulee mielenkiintoista ja haasteellista koiralle, eikä koira veltostu ja uraudu ja sieltä tulee oikea ilme koiran työskentelyyn. Jäljen lopetuksessa tehdään usein virheitä siinä, kun jälki päättyy niin aletaan viimeisen esineen jälkeen välittömästi riehumaan koiran kanssa ja jopa heittelemään palloa tai patukkaa. Vaan tulisi tehdä se siten, että sama rauha ja harmonia kestäisi jäljen lopetukseen asti. Otetaan koira viimeisen esineen jälkeen istumaan, pidetään pieni tauko ja rauhoitetaan koira, jonka jälkeen se vapautetaan kevyesti ja talutetaan ilman suurempia leikkimisiä pois pellolta. Varsinainen palkitseminen riehumalla ja muuten tapahtuu esim. autolla tai tultaessa tielle reilusti pois pellolta.

Jäljen tekemisestä

Alkuharjoituksissa pantaessa makupaloja jäljelle pitää huomioida, että ne ovat varmasti askelmalla. Niiden paikkaa voi vaihdella askelman alueella. Laitetaan välillä kantapään kohdalle ja välillä päkiän kohdalle. Näin saadaan harjoituksesta pennulle mielenkiintoinen. Jäljentekijä on avainasemassa harjoittelussa, oli se sitten ohjaaja itse tai jokin muu henkilö. Hänen on tiedettävä tarkkaan ja ehdottoman täsmällisesti missä jälki kulkee, tätä on harjoiteltava. Jäljen on oltava normaalisti kävelty, paitsi pennulla hiukan lyhyemmillä askeleilla, kuitenkin selvät erot askelten välillä. Ei saa tallata voimakkaammin, eikä rikkoa tarkoituksella maanpintaa. Diegel pitää harjoituksia, joissa ohjaajan täytyy kahden tunnin jälkeen näyttää tarkasti jäljen kulku ja esineiden paikat. Näin voi olla varma, että tekijä on keskittynyt jo jäljentekovaiheessa harjoitukseen ja voi antaa pakotteita oikeissa paikoissa. Diegel painotti, että ei kannata antaa koiran oppia asioita virheellisesti. Näin joudutaan korjaamaan jo opetettuja virheitä oikeiksi. Tämä on aina vaikeampaa ja työläämpää, kuin kerralla oikean tavan opettaminen alusta lähtien. Tehdään asiat oikein ja kärsivällisesti vaihe vaiheelta.

Lähde: Saksanpaimenkoira info, tekstin koostanut Hirvioja V-P